keskiviikko 31. elokuuta 2011

Varsovaa, maaseutua, pikkuponeja ja makia



Vietimme muutaman mukavan mutta hektisen lomapaivan Varsovassa. Tarkoituksena oli hiukan hengahtaa 3 paivan 250 kilometrin sykahdyksesta, mutta suurkaupungin syke vie mukanaan. Suunnitelmissa oli muutaman tunnin sykahdys Varsovan lapi Ursunowin  alueelle, missa Magdalena asuu, mutta pyorareitittomina matkaan menikin koko paiva. Olimme Magdalenan pihalla kymmenta vaille kahdeksan illalla, se siita iltapaiva saapumisesta. Magdalena otti meidat vastaan lemppari salaatillani seka savujuustolla, jota loytaa vain itaeuroopasta. Tama sai unohtamaan paivan koettelemukset hetkessa.

Saimme vietya myos pyoran etuvanteen  vihdoin korjaukseen ja nyt pinnat on vihdoin vaihdettu ja pyora kunnossa. Kavi myos tuuri silla korjaamon omisti Magdalenan tuttava ja saimme mojovan 70% alennuksen korjauksesta. Kiersimme Varsovan pakolliset nahtavyydet, mutta ehdimme myos istumaan monissa Varsovan kahviloissa, lattea lipittaen seka nauttimaan puolan tarjoamista herkuista, kuten pierogeista. Kaupungissa rentoutuminen ei kuitenkaan onnistunut ihan suunnitelmien mukaan ja lahtiessamme olo oli yhta uupunut kuin saapuessa, kun olimme sykkineet Varsovassa paikasta toiseen.

Lahdimme jatkamaan matkaa heti tiistai aamuna, silla kaupungista poistuminen vie 4,5 metrisen pyoran kanssa aikaa. Reitti loytyi yllattavan helposti, eika matkaan tuhrautunut talla kertaa niin paljon aikaa, koska olimme kahlanneet Varsovan jo suurimmaksi osaksi lapi. Pian jo istuimme Varsovan laidalla kahvilla keraten voimia matkan tekoon. Paadyimme n. 50 kilometrin paahan, Grozekin pikkukaupunkiin vasyneina kaupungin sykkeesta, ainoana toiveena paasta nukkumaan. Kaupungissa odotti hotelli, joka naytti meidan budjetillemme hiukan liian kalliilta ja paatimme kiertaa kaupunkia, josko sielta loytyisi jotain edullisempaa majoitusta.

Muutamien vinkkien avulla loysimme mukavan oloisen majoituksen, mutta tepsuteltuani onnellisena respaankavikin ilmi etta kaikki huoneet ovat taynna. Kuten myos kaikki kaupungin hotellit ja hostellit, eika leirinta-aluetta ole lahimaastossa. Seuraavaan kaupunkiin oli matkaa yli 50 kilometria ja kello naytti seitsemaa. Lahdimme viela yrittamaan yhta motellia, paikallisen urheilustadionin majoitusta, mutta sekin oli taynna. Espanjalaiset olivat tulleet sankoin joukoin lomailemaan Grozekin pikkukaupunkiin alkuviikosta, eika missaan ollut tilaa.

Respan tadin kanssa ei tietystikaan ollut yhteista kielta, mutta puola-englanti sanakirjan kanssa usea vierailu respassa sai ilmeisesti tadin heltymaan, seka kahden surkean ilmeen nakeminen. Kohta minua vietiin jo kadesta pitaen katsomaan pukuhuonetta. jossa voisi nukkua. Muuta vaihtoehtoa koko kylassa ei ollut joten sanoimme tadille kylla, me nukutaan sitten pukuhuoneessa. Asioiden selvittaminen ilman kielta on aikamoista sekamelskaa, mutta pieni puola-englanti sanakirja on hiukan auttanut. Myos saksalla on parjannyt monissa paikoissa, silla varsinkin vanhempi vaki puhuu sujuvasta saksaa.




Odottelimme tovin respassa pukuhuoneen vapautumistaja kuin ihmeen kaupalla yhtakkia tati veikin katsomaan huonetta. Yksi huone vapautui yllattaen ja huomasimme mussuttavamme iltapala Croissantteja omassa huoneessa. Seuraavana paivana meita odotti rengasrikko ja ukkosmyrakka, mutta loysimme mukavan maaseudun majoituspaikan, agroturistikan. Vietimme siella myos yhden sade/ukkospaivan antaen jaloille niiden kaipaaavan levon. Majoituspaikassa oli myos muuan utelias pikkuponi, joka yritti syoda niin pyoranrengasta kuin ilpon kenkia, ja tehda muita pikkupahuuksia. En ole koskaan oikein tehnyt tuttavuutta ponien kanssa ja totesin lauseen 'Tse,poni,tse!' hyodyttomaksi. Myoskaan 'Puss puss poni, taalla on ruohoa!' huutelu ruohotuppo kadessa keskella viherikkoa ei toiminut. Lopulta puskin ponia pois teltan luota (ja poni myos valilla minua) mutta poni saatiin takaisin aitiponin luokse laitumelle. Se poneista.

Puolalaiset ovat olleet kaikin puolin ystavallista ja avuliasta kansaa, touhukasta myos silla tuntuu etta kaikilla on jokin pikku korjausprojekti meneillaan. Olut myos nayttaa maistuvan naille vahan tuhankin hyvin, vahan valia nakyy maalaisteiden pientareilla kupsahtanut seta huurteisilla paivaunilla tai joku nostamasta paata ojasta tujussa humalassa. Yritimme myos sunnuntaina majoitautua agroturistikaan, mutta majoituspaikan pitajat olivat niin tujussa humalassa etteivat pystyneet ottamaan meita vastaa. Samalla he yrittivat epatoivoisesta paimentaa neljaa lehmaa, ei siitakaan tosin nayttanyt oikein tulevan mitaan. Todennakoisesta he luulivat meita hallusinaatioiksi, tandempyorahokotys heidan portilla, ei kai nyt oikeasti.

Nyt olemma vihdoin saavuttaneet Krakovan (jonka eteen sai tosissaan polkea, seutu alkaa olemaan aikamoisen makista )ja saa on mukavan aurinkoinen mutta vilpoisa, viime viikon +35 asteen helteet olivat niin kamalia ettei matka oikein taittunut.  Nyt muutama yo Krakovassa, oma pikku hostelli vanhassa kaupingissa (muita asukkeja ei ole) ja kerata voimia viimeiseen taitokseen kohti Prahaa. Nyt nauttimaan Krakovasta, auringosta ja lemppariksi muodostuneesta omena-minttumehusta!

Omenaminttumehuterveisin,
Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti