Kahden kuukauden tasaisen pelto/metsamaiseman tilalle oli nyt tulleet maet ja vieressa mollottavat vuoret. Ilo silmalle, mutta kuolemaksi jaloille. Jos yhtaan olisin enemman urheiluun pain, niin taman voisi ottaa peruskuntokauden jalkeisena intervallijaksona. Valitettavasti en osaa ajatella nain atleettisesti. Ei tainnut tasta pojasta urheilijaa tulla, vaikka sykemittarinkin ostin viime talvena. No joo, kaytiin sattumalta entisen Paavin synnyinkaupungissa ja ehka nahtiin Paavin koti. Ihan varma en ole, tuntui etta kaikki oli vuorattu entisen Paavin kuvien alle. Yo vietettiin pitkasta aikaa teltassa rauhallisen talon pihalla, joka oli jonkunlainen pieni leirintaalue. Pihalla puolalaisessa perjantaijurrissa oleva seta naytti suihkut seka keittion ja maksun saatuaan kaynnisti salamannopeasti pienen fiattinsa. Paaoma muuttui kiinteasta nesteeksi. Puoli tuntia tasta sisalta tuli nuori nainen ja kysyi haluttiinko telttailla (teltta oli jo pystyssa). Yritimme selittaa, etta maksettiin jo. Samaan aikaan seta saapui kauppareissultaan ja asia saatiin selvitettya. Majoituspalvelua hoiti nuori nainen ja vanhempi seta oli hanen isansa. Talla kertaa taisi isukki tehda tilin.
Seuraavana paivana hurautettiin Biasko-Bielyyn, jossa turisti-infot olivat tuttuun tapaan jo kiinni. Ensimmainen pokoje loytyi hetken ihmettelyn jalkeen ja Laura santasi kysymaan vapaata huonetta alakerrasta sijaitsevasta Cafe Vaginasta. Joko huoneita ei ollut, tai sitten ne olivat taynna, tama ei selvinnyt koskaan. Ei muuta kun kadulle riivaamaan ihmisia. Toisella kerralla tarppasi kun vastaan tuli 30nen pariskunta, jotka ottivat tehtavakseen etsia meille kohtuuhintaisen yosijan. Siina sitten pyorittiin ympari pitajaa, kunnes hostelli loytyi. Mies antoi viela puhelinnumeronsa, jos tarvittaisiin jotain apua tai tulkkausta. Siina jotenkin kiteytyi puolalaisten vieraanvaraisuus, joka on kylla vailla vertaansa.
Pikkuhiljaa kaipuu uuteen maahan alkoi yltya ja paatimme seuraavana paivana polkaista Tsekkeihin. Puola ei kuitenkaan paastanyt meita helpolla otteestaan kun tuntui, etta viimeiset paivat kaikki tiet tuntuivat olevan poikki. Sinallaan joku 10km lisalenkki ei ole pitka, mutta jos siita on puolet nousua niin aikaa kuluu helposti tunti ylimaaraista. Rajalle kuitenkin paastiin ja ylikin. Tiet paranivat ja hymyt vahenivat. Matkamittari naytti 2300km luokkaa. Paatimme jaada rajan lahelle Karvinaan yoksi. Hintataso tuntui olevan aikalailla Puolan luokkaa eli sangen kohtuullinen. Prahassa on varmasti paakaupungin hinnat, mutta kaikenmaailman apurahojen turvin tulee ensi vuodesta todennakoisesti varsin lokoisa.
Seuraavana paivana paatimme pistaytya Ostravassa, joka on Tsekkien 3. isoin pitaja. Jos Espoo olisi teollisuukaupunki ja rakennettu 500 vuotta aikaisemmin, se olisi varmaankin jotain tamankaltaista. Kaupunki koostui erinakoisista keskittymista ja selkeaa ydinta oli vahan vaikea paikantaa. Halpaa majapaikkaa ei ihan kylilla ollut, joten poljimme hiukan sivummalle etsimaan yosijaa. Yopaikka loytyi ja se oli, no, kohtuullinen. Samassa talossa taisi olla jotain kuntoutustoimintaa ja vaki oli varsin kirjavaa. Samaan aikaan vahan oudoksutti ja samaan aikaan havetti miten nirsoksi sita on tullut. Ainakin naimme jotain muutakin Tsekeista kuin Prahan loisteen ja iloisia Erasmus vaihto-oppilaita. Youni katkesi kerran kun joku riehui respassa. Vaikka Ostravalla naytti olevan kova brandayskampanja turismin saralla meneillaan, ei kaupunki meidan sydamia taysin sulattanut.
Olihan siella ilonaiheitakin ja niista suurin oli pyorareitti nro 5. Hafista Brnoon 250 kilometria merkattua reittia, jonka suunnittelija on ollut juuri sopivasti sekaisin. Jossain vaiheessa kun ajoimme kohtuullisen teknista singletrackia, uhkasi Laura etsia kasiinsa reitin paapirun ja ripustaa hanet korvista pyykkinarulle. Oli selvinnyt, etta Tsekki on fillarimaa. 37 000 km merkattuja reitteja ja lukemattomasti merkkaamattomia, kiitos. Miksikohan Suomessa fillarointia markkinoidaan jotenkin ekologisena liikkumismuotona tai jonain ilmastonpelastusratkaisuna. Eiko sita voisi vain markkinoida niin, etta se on ihan hemmetin hauska liikkumismuoto. Enka nyt tarkoita urheilumielessa vaan valineena tehda pikku seikkailuja lahiseudulla ja loytaa omasta asuinymparistostaan uusia puolia. Olisipa hauska nahda joskus Suomessakin suuressa maarin perheita tekemassa viikonloppuretkia tai pappoja istumassa tuopilla kesken lauantaiajelun. No se paasauksesta.
Etenimme Hraniceen, joka oli miellyittava pikkukaupunki. Reitti nro 5 suunnittelija oli viela tehnyt loppuhuipennuksen kylaan saapumisen johdosta. Pari kilometria nousua, jonka jyrkkyyta en uskalla edes arvuutella. Tuli mieleen ne jenkki painonpudotus tv-sarjat, jossa joku lihaskimppu retuuttaa palleroita. Meilla ei vain ollut sita lihaskimppua mukana. Aurinko laski juuri kun paasimme leirintaalueelle. Reiden alkoivat ilmaista vahvoja armahduksen pyyntoja viikon raakin jalkeen ja otimme vapaapaivan. Olomoucin kautta tiemme on kaynyt Brnoon ja makia on kylla riittanyt viime paivina. Muina highlighteina oli Lauran sipulin anastusyritys: Naimme vastaantulevan traktorin perakarryn taynna sipuleita ja tiesimme hetkemme koittaneen. Ainakin yhden sipulin on ollut pakko tippua kuormasta, ja niin oli kaynytkin. Pysahdyimme odottamaan, jotta takana tuleva traktori menisi ohitsemme ja Laura saisi noukittua sipulin evasboksiimme. Vaan traktoripa ei mennyt ohitsemme vaan kaantyi pellolle. Perakarryn viimeinen rengaspari muussasi sipulin totaalisesti. Lauran kasvoilla oli samanlainen ilme kuin lapsella, jolta on juuri viety pelikonsolin ohjain kadesta. "Se oli minun sipuli." kaikui vaimeana tienlaidassa.
Oluista piti mainita sen verran, etta ne on ihan sairaan hyvia. Tuoppi maksaa ravintelissa jotain euron luokkaa ja Kozelia sai kaupasta 25centin kappalehintaan. Baltian ja Puolan teknonluukuttaminen on vaihtunut "normaaliin" musiikkiin, joka on ihan piristavaa. "Tsekkitukkia" nakyy silloin talloin, mutta ei varmaan ihan samanlailla kuin Jaromir Jagrin kultavuosina. Tsekeista sitten lisaa seuraavassa ja varmaankin viimeisessa paivityksessa Prahasta. Pian arkikin iskee jo kasvoille. Ensimmaiset vieraat ovat onneksi jo ilmottautuneet tulevansa jokusen viikon paasta kylaan, mainiota!
Sita ennen on viela edessa tourin viimeinen reilu parinsadan kilometrin etappi Brnosta Prahaan.
Tsekki kiittaa ja kuittaa talta eraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti