sunnuntai 31. heinäkuuta 2011




Muutama kuva matkan varrelta jotka eivat ehtineet askeiseen koneen kaatuessa.

Highway or no way

Parnun puutarhamajasta lahdimme kihnuttamaan (korjatuin takavantein) kohti Latviaa pitkin Via Baltican pikkuruista pientaretta. Tie ei ollut mikaan pyoramatkailijan unelma, rekat paahtoivat ohi tuhatta ja sataa pienten tandemistien ohi. Viirikin katosi jossain Via Baltican alkumetreilla, mutta onneksi vastaan sattui sekatavara kauppa ja nyt poljen onnellisena halarinoranssi huomioliivi yllani.

Saavuimme Latviaan ja takana oli n. 700 kilometria. Vietimme muutaman yon leirinta-alueilla meren rannassa, mutta harmiksi ukkosmyrakat saapuivat juuri kun saimme leirin pystyyn, ja kyyhotimme teltan sisassa myrakkaa ihmetellen.Vastaan tuli mita merkillisimpia venalaisia lomakylia (ilmeisesti latvialainen kasitys leirinta-alueesta)armeijan ampuma-alue (leirinta-alueen kyltti). Vietimme yhden yon jopa tienvarsi hotellissa, kun olimme polkeneet tuntikaupalla leirintaalue kylttien perassa,etsimassa telttapaikkaa ja ukkosmyraskan saapuessa paatimme luovuttaa.

Saavuimme Riikaan sadepilvien saattelemana, mika oli mukavaa vaihtelua paahtavalle auringolle. Teimme kerrankin hyvan reittivalinnan saapuessamme kaupunkiin ja matka sujui moykyn kanssa ilman suurempia ongelmia keskustaan asti. Riemusta hihkuen olen kiikuttanut Ilpoa katsomaan vanhaa kotikatuani ja kouluani, syomaan parhaisiin neuvostohenkisiin ravintoloihin ja mukaviin pikku kuppiloihin. Eilen istuimme iltaa Sintijan kanssa vanhassa kaupungissa ja tanaan junailimme itsemme Jurmalaan ihmettelemaan Venalaisia new wawe laulukilpailuja, jotka olivat sangen suositut. Harmiksemme emme nahneet juurikaan glitteria ja glamouria.

Huomenna matka jatkuu kohti Jelgavaa, jonka jalkeen siirrymme Liettuan puolelle. Tahtia on hiukan kirittava, jotta ehditaan ajoissa tsekkeihin. Cau cau!


L

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Lomaa matkalta

Virossa piti olla about viikko, mutta eihän se aika mihinkään riittänyt. Olin jo unohtanut, että fillarilla reittisuunnittelu ei toimi ihan samanlailla kuin vaikkapa automatkaillessa tai julkisia käyttäessä. Via Baltican pientareella ajaminen on suunnilleen yhtä nautinnollista kuin aloittelevan rumpalin pöytärummutusharjoitusten kuunteleminen. Matka on kuitenkin taittunut mukavasti ja illat olemme saaneet viettää erilaisissa ympäristöissä, yleensä takavannetta korjatessa. Vaikka nörttinä saankin jonkinlaisia ilon kokemuksia pyörien huoltamisesta, matkalla moinen puuhastelu ei ihan hirveästi kiinnosta. Nyt junamme on ihan oikeassa huollossa ja toivottavasti tähän blogiin voi jatkossa kirjoitella muutakin kuin lukumääriä katkenneista pinnoista.

Mitäs kaikkea sitä sitten on viimeisen päivityksen jälkeen sattunut. Palattiin Muhun saaren kautta takaisin mantereelle Virtsuun. Vähän omituista oli se, että merta nähtiin oikeastaan vaan satamissa. Reittimme mukailee rannikkoa ainakin Latviaan asti, joten toivottavasti meidät jossain vaiheessa palkitaan eeppisillä rantamaisemilla. Päätimme jäädä Virtsun lähelle yöksi paikkaan, jossa keskellä oli tuulimylly ja sen vierellä kiireinen omistaja. Bonuksena paikassa oli hauska mummeli, joka oli ilmeisesti omistajan äiti. Telttailu ei ollut sallittua, joten saimme kusenhajuisen mökin omaksemme. Pian selvisi miksi omistaja oli kiireinen ja pienessä humalassa. Hän oli päättänyt haukata vähän isomman palan kakusta ja pyöritti yksin (äiti auttoi tiskaamisessa) 20 hengen täyshoitolaa. Kokkasi, lämmitti saunaa, pesi pyykkejä, viihdytti vieraita, toimi tuulimyllyyn tehdyn sviitin orjana, dokasi ja siivosi meidän kusenkatkuisen "hätävessan". Paikan voisi varmaankin luokitella luksuskategoriaan ja aluksi emme tunteneet oloamme kovin kotoisaksi. Varsinkin kun omistaja tuntui olevan keskittynyt kokkaamaan virolaisille liikemiehille illan pöperöitä.

Päivän kääntyessä illaksi huomasin kuitenkin olevani omistajan asunnossa keittelemässä riisejämme ja kohentamassa eestinkielentaitojani mummelin seurassa. Laura grillaili samalla meille illan gourmet herkut nuotiopaikalla. Olimme jo menossa nopeasti mökkiin herkuttelemaan illan menu eli chicken wingsejä ja riisiä kun kaukaa kuului ääni: "Tulke tänne!" Seuraavana huomasimme istuvamme illallispöydässä riisilautastemme kanssa pyöräilyvaatteet päällä muiden asukkaiden ympäröimänä. Sinä heidän syödessään neljän ruokalajin herkkuja tuli jokseenkin sellainen olo kuin lämppäribändillä, jolle yleisö alkaa buuaamaan. Ei kovin miellyittävä hetki, mutta poiskaan ei kehdannut lähteä.

En tiedä näytimmekö sitten niin säälittäviltä vai mikä sai isännän sydämmen huokumaan, mutta samalla kun hän tarjoili muille vieraille illallista, ilmestyi pöytäämme leipää, mehua ja ruuan päätteeksi briejuustoa kirsikkahillolla. Silmän vinkkaus kertoi ettei näitä murkinoita näkynyt laskussamme. Illasta mummo pyysit meidän vielä sisään, jotta saimme jättää likamme taaksemme heidän hierovassa suihkussaan, jossa oli radio. Mökkikin jo tuoksui illasta raikkaalle ja sikeän unen katkaisia ainoastaan kova ukkosmyrsky. Aamulla sama meno jatkui kun kahvia keittäessämme mummo tuli lautasen kanssa viereemme ja sanoi: "Syöpi." Pienikokoinen mummo oli kähveltänyt sviittivierailta meille vähän pannukakkuja kirsikkahillon kera tietenkin. Vesipullot täytettyämme olimme valmiit kiittämään vieraanvaraisuudesta ja jatkamaan matkaa.

Olimme aistivinamme Tallinnan loisteen ja leppoisan saaristolaistunnelman häviämisen Virtsun ja Pärnun välillä. Vaikea sanoa mikä muuttui; oliko se neuvostohenkisten kauppojen lisääntyminen, monien alkoholistien näkeminen, vai joku muu, mutta jokin ilmapiirissä selkeästi muuttui. Päätimme jäädä seuraavaksi yöksi puoleenmatkaan Töstamaalle Ermistun järvelle yöksi. Päivällä oli todella painostava ilma ja ajattelimme vähentää yöllistä pelon määrää ottamalla mökin, jos vain sellaisen löytäisimme. Ja mökkihän löytyi, vielä ihan järven rannasta.

Kävelimme leirintäalueelle sisään ja lähdimme etsimään respaa. Takanamme joku kadunmies huuteli: "Nice to meet you!" Respa näytti hylätyltä ja muutuimme hetkeksi kysymysmerkin muotoisiksi. Yllättäen kadunmies osottautuikin paikan omistajaksi ja jos edellisen paikan omistaja oli ollut pienessä sievässä, niin tämä landlord oli kyllä ihan silmittömässä tuubassa. Katsoin kelloa ja se näytti viittä.

Paikka näytti päivän valossa ihan kohtuulliselta ja kun landlord oli vielä ilmeisesti nousuhumalan puolella päätti hän kolmen minuutin hiljaisen mietintähetken ja vaappumisen jälkeen tarjota mökin puoleen hintaan. Diili oli tehty ja menimme uimaan, osin paetaksemme hellettä osin landlordia, jolla olisi varmasti riittänyt tarinoita niin kauan kuin silmät vain pysyisivät auki. Illan hämärtäessä alkoi totuus käydä ilmi. Mökki oli kaameassa kunnossa. Vessat oli tyhjennetty varmaan viimeksi Viron itsenäistymisen aikoihin, suihkuja ei tainnut enää olla ja muut vieraat alkoivat hävitä alueelta illan mittaan. Tulikuuma mökki täynnä hyttysiä piti huolen tunnelmasta aina silloin kun unohti pelätä sitä, että sänky sanoo sopimuksensa lopullisesti irti. Häppä oli omistajalle ilmeisesti maistunut jo jokusen kesän, siinä kunnossa paikka oli. Kerrankin pääsimme jo aamusta liikkeelle ennen polttavaa iltapäivän aurinkoa, unta ei tosin paljoakaan ollut takana.

Matka Pärnuun sujui leppoisasti vihdoin kun oltiin saamassa fillari oikeaan remonttiin, ei vanteesta tietenkään katkennut yhtään pinnaa, mahtoi vannetta hymyilyttää. Pärnuun saapuessamme oli majapaikat aikalailla täynnä. Helteet olivat ajaneet ihmiset viikonlopuksi nauttimaan pitkästä hiekkarannasta ja turisti-infon nainen kertoi soitelleensa jo aikaisemmin miltei kaikki majapaikat läpi. Ilmeni kuitenkin, että hänen kaverillaan sattui olemaan omakotitalon pihassa puutarhamökki, jota hän vuokrasi kesäisin varsin kohtuullisella hinnalla. Hannu Hanhina huomasimme istuvamme hetken päästä ihan kylillä omassa puutarhassa. Päätimme ottaa hieman lomaa matkalta ja vietimme rauhallisen viikonlopun Pärnussa.

Tänään haemme fillarin huollosta, pyykit pesulasta, vaihdamme jokusen latin valmiiksi ja lähdemme kohti Latviaa. Mitäs muuta pitkin kuin sitä surullisen kuuluisaa Via Balticaa, olkoon matkalla hyviä pyöräteitä tai ainakin vähän rekkoja. Muuten löydämme itsemme taas jostain ihan muualta kuin suunniteltiin, no se kai tässä onkin parasta.

-Ilpo

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Saaristolaiselämää

Vietettiin kaksi mukavaa päivää Haapsalussa autuaan onnellisina korjatusta pyörästä. Haapsalu osoittautui käymisen arvoiseksi idylliseksi pikkukaupungiksi, josta voisi isona ja varakkaana ostaa taiteilijaresidenssin, jossa tepsutella aamutohveleissa pihalla, juoden yletön määrä kahvia ja rakentaa pieni pimiö kellariin. Haapsalusta jatkettiin matkaa lautalla Hiidenmaalle, jossa aurinko porotti korkealta taivaalta. Poljettiin rantareittiä, kokoajan odottaen tuulahdusta mereltä, mutta reitti piilottikin meren metsän taakse. Reitin varrella auto kurvasi meidät kiinni ja autosta tupsahti eestin kielisten selittelyjen kera Ilpon kypärä. Kypärä oli unohtunut taukopaikalle, eikä kumpikaan ollut huomannut mitään. Vähän siinä rupesi naurattamaan moinen. Noh, kypärä takaisin päähän, kiitosten toivottelut ja takaisin matkaan.

Yösijaa etsiessä kuului ikävä pojoing-ääni ja huomattiin taas yhden pinnan katkenneen. Surkeaa mieltä piristettiin ottamalla sympaattinen pieni mökki leirintäalueelta, jossa oli kävelymatkan päässä merenranta. Ilpon korjattua katkennut pinna kipaistiin vielä uimaan.

Aamulla jatkettiin matkaa Hiidenmaan rantareitti läpi ja ehdittiin iltalauttaan, joka vei meidät Saarenmaalle. Pyörä oli kulkenut hyvin koko päivän, mutta viime metreillä katkesi taas pinna. Yövyttiin sataman lähellä hassun sedän pitämällä omakotitalon pihassa olevalla leirintäalueella, jossa katkennut pinna taas vaihteeksi korvattiin.Katkenneille pinnoille löytyikin aamusta syy, selvisi että pyörän aikaisempi omistaja on kasannut koko vanteen vääriin. Ei auttanut muu kuin paikantaa lähin pyöräkorjaamo ja ajella sinne hissun kissun. Apua löytyi Orissaaresta, jossa ilkikurisesti virnistelevä vanhempi herrasmies katsahti vannetta ja antoi hyväksyvän nyökkäyksen. Setä korjaa! Löydettiin rauhallinen mökkialue meren rannalta, jossa saatiin telttapaikka rannasta. Paikka on mitä mainioin, meri kimmeltää auringon paisteessa, linnut laulavat ja tunnelma on leppoisaa.  Matka jatkuu saaristosta kohti maata korjattujen vanteiden kera, joiden tällä kertaa pitäisi kestää.
Sormet ristissä, L
Team Superups

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Super ups, kolme pinnaa ja 270km

Laiva saapui Tallinnaan ja matka ulkomaille oli alkanut. Vietimme muutaman antoisan päivän Tallinnassa Helenan luona, joka ystävällisesti kuljetti meitä ympäri pitäjää. Päivien puuhastelut vaihtelivat venäläisestä avant gardenista fillarointiin Tallinnan omalla San Francisco simulaattorilla eli Piritan rantatiellä. Kävi aikalailla selväksi, että 4,5 metrinen möykkymme ei ole ihan parhaimmillaan kaupunkiolosuhteissa. Onneksi vietämme suurimman osan ajasta maaseutumaisemissa.


Tallinnasta päätimme ajella rantateitä pitkin Haapsaluun, josta kiertäisimme lautalla Hiidenmaalle ja sieltä myöhemmin Saarenmaalle. Ennen matkaa monet varoittivat huonoista teistä Virossa, mutta iloksemme kyyti on ollut tähän mennessä silkinpehmeää. Pyörämatkaajia onkin etenkin Tallinnan lähistöllä ollut liikkeellä suuria määriä, mitä omituisimmilla kokoonpanoilla.






Matka taittui vauhdilla ja ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä yövyimme Padisessa rauhallisen B&B paikan pihalla teltassa, jossa ainoa(t) rauhanrikkoja(t) oli noin 100 venäläislasta. Aamuherätys tarjoiltiin n. 7 aikaa varmaankin uusimman venäläisen teknohitin basson jyskyttäessä niin, että telttakankaat hulmusivat kuin aaveet linnanraunioissa. Aamupalalle säntäsimme lähimpään kahvilaan, jossa törmäsimme ruotsalaisperheeseen, jonka kanssa jaoimme aiemmin saman reitin. Perheen isä oli vähän pettynyt kun he joutuivat menemään tylsää "oikotietä" Haapsaluun, koska heidän aikataulunsa rajoitti kulkemista rantareitin kautta. Toivotimme hyvät matkat ja jatkoimme eri suuntiin. Pysähdyimme vielä Padisen kylässä, jossa meidät vastaanotti nuori herrasmies seisoen keskellä tietä kaksi peukkua pystyssä ja huutaen: "Super ups!" Häntä ilmeisesti miellyitti liikkumismuotomme.

Kävimme Padisen luostarin raunioilla, josta mainitsemisen arvoista oli kyltti, jossa Ruotsin kuningas lupasi 1300-luvulla luostarin asukkaille kalastusoikeudet vantaan jokeen. Tämä on mielestäni ollut superupsin arvoinen teko! Liekö Keravan kaljakellunta alkanut samoihin aikoihin. Rantareitti jatkui idyllisenä sään ollessa mitä mainioin, kunnes loivassa alamäessä kuului jokseenkin samanlainen sulosävel kuin kitarankielen katketessa. Pyörä seis ja pientareelle takavanteen kimppuun, jossa katkennut pinna hymyili ilkikurisesti auringon hykerrellessä taustalla. Onneksi olin varautunut tähän massiivisella työkaluarsenaalilla, jolla pystyisi tarpeen vaatiessa korjaamaan kaikkea banjosta vesijuoksuvyöhön. Tosin viimeistä levyjarrun ruuvia irrottaessani huomasin kuusiokolon muuttaneen muotonsa ympyräksi...paska. Vanne kiinni ja ajellaan hissukseen, ajattelin, kunnes huomasin toisenkin pinnan kadonneen vanteesta.

Kohtalon ivaa kai, mutta olimme jälleen samalla tiellä ruotsalaisperheen kanssa. Haaveet rantareitin surffikylästä vaihtuivat loputtoman metsän saattelemalle "oikotielle", tavoitteena päästä Haapsaluun korjaamoon ennen kuin takavanne muuttuu tacon muotoiseksi tai paarmat syövät meidät elävältä. Matkalla vielä yksi pinna päätti paukahtaa laskien hiukan jo noussutta tunnelmaa. Pitkän päivän päätteeksi jäimme Linnamaelle yöksi taas B&B paikan pihalle, jossa talon isäntä intoutui näyttämään kuvia suomalaiskaveristaan joka oli käynyt Afrikassa leijonia metsästämässä. Karhuntaljoista ja leijonankaatokuvista päätellen hän piti metsästämisestä (tai sitten oli vain friikki) ja ilmassa leijuvasta tuoksusta oli myös aistittavissa rakkautta olutta kohtaan.

Helena oli ystävällisesti selvittänyt korjaamon osoitteen Haapsalussa, jota kohti lähdimme heti kun olimme kyllästäneet vatsamme riittävällä määrällä Löfbergsin Lilaa. Saimme vanteen heti työn alle ja pyörä on taas iskussa. Saa tosin nähdä joudutaanko myöhemmin junailemaan kokonaan uudet pinnat tai koko vanne jossain vaiheessa matkaa, mutta se ei ole vielä tämän päivän murhe. Telttapaikka löytyi mukavasti vielä merenrannalta ja nyt on hyvä levähtää muutama päivä ennen saaristolaiselämää. Aurinkoisin terveisin team superups!

-I

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Pornainen - Helsinki.

Ensimmäiset kilometrit on takana, polkaistiin tandemviritelmä liikkeelle Pornaisista Helsinkiin. Istumalihaksistossa voisi sanoa vähän tuntuvan, mutta muuten viisikymmentä kilometriä hurahti paahtavan auringon alla ja idylliset peltomaisemat vain vilisivät ohi. Ihka uusi ja upea Brooksin satulakin varmasti muokkautuu muutamissa viikoissa. Tandem aiheutti jokusen virneen vastaantulijoissa ja peukkujakin näkyi. Itselläkin kyllä hymyilytti koko juttu, kaiken kruunaa oranssi viiri, joka viipottaa peräkärryn päässä.


Helsingissä odotti Niko,  omakotitalo, lämmin puusauna ja ruoka, yayayaya! Mikäs sen parempaa. Huomenna starttaa matka laivalla Tallinnaan ja seikkailu voi alkaa. Yritetään myös vakuuttaa laivan kapteeni, että kyseessä on vain yksi pyörä, sillä 4,5 metrinen juna voi aiheuttaa jonkunlaista hämmennystä. Näillä mennään! Ah niin, kuvia madosta heti tässä pian kun vain tahti vähän rauhoittuu.

-L