Kaupunkilomailu sai taas hetkeksi jaada kun tie kutsui, ja talla kertaa sen kutsun oikein tunsi. Viro osottautui todella loistavaksi pyoramatkakohteeksi, mutta samaa ei voi kylla sanoa Latviasta, ainakaan meidan reittivalinnoilla. Pelkastaan Baltiaa kiertamalla olisi helppo kadottaa 10 viikkoa, mutta meidan pitaisi ehtia muuttokuorman kanssa viela Prahaan ennenkuin "tyot" alkavat. Tasta syysta paatettiin jattaa rantareitti rauhaan ja ottaa vahan suorempi linja Riikasta eteenpain. Jotenkin ristiriitaisia fiiliksia tuli kun mentiin kohti Jelgavaa, lahinna siita kuinka karseassa kunnossa tiet olivat ja kuinka prameita kieseja niilla liikkui. Jotain omituista Latviassa on. Ehkapa maalla on talla hetkella muutakin mietittavaa kuin pyoramatkailijan tarpeet tai teiden huolto silla maasta puuttuu talla hetkella hallitus ja pankit ovat paikallisten puheiden mukaan konkurssikypsia. Jannia aikoja edessaan muuallakin kuin kotosuomessa.Piipahdimme viela nopeasti Jelgavassa ennen Liettuaan siirtymista, jossa illalla vahan jannitysta muuten rauhallisella camping alueella tarjosi puuksi pukeutunut ihminen, joka keraili kaikenlaista maasta. Hetken kerailtyaan han istahti aina puunjuurelle jokottamaan, kuin puu hanen vieressaan. Viron jalkeen tuntuu, etta kaikki leirinta-alueet omaavat jonkun teeman, Jelgavan lahella se oli tomaatti. Tomaattien lisaksi alueella oli mieleton maara spedelinkoja. Valitettavasti alue meni kiinni ennen kuin ehdimme sisaan. Ehkapa erilaiset paino/ikarajoitteet olisivat sulkeneet meidat muutenkin huvittelun ulkopuolelle.
Juuri kun olin valmis heivaamaan pyoran makeen, tuli vastaan Liettuan raja. Kun odotin tien muuttuvan entista royhkeammaksi, vastassa odottikin silea asvaltti, leveat pientareet ja hetken kuluttua jopa pyoratie.Voi kuinka pienet asiat joskus tekevatkin onnellisiksi. Ajoimme Joniskisiin ja toivoimme loytavamme infopistee, joka opastaisi meidat lahimmalle telttailupaikalle. Infopistetta ei kuitenkaan koskaanloytynyt ja paatimme istua horppimaan kahvit terassille paremman suunnitelman puuttuessa. Iloksemme virallisen kahvilahintaindikaattorin mukaan olimme taas kohtuullisen hinnoittelun maassa, (minulle) yllattavan kalliin Latvian jalkeen. Samalla huomasimme olevamme taysin kielitaidottomia Viron suomieestifuusio sonkkayksen ja Lauran auttavan Latvian taitojen jalkeen. Kohtuullinen venajantaito olisi varmaankin sita kuranteinta kamaa naissa maissa. Englantilainen kulttuurikolonialismi toki tekee hyvaa tuloa tannekin, mutta talla hetkella englannista on apua lahinna nuoremman vaeston kanssa asioidessa.
Latet mahassa paatettiin polkea siihen asti kunnes joku majapaikka tulisi vastaan. Paiva alkoi kaantya illaksi ja samalla vastaa ilmestyikin hotellin. Taman teemana oli puiset tontut ja haat. Tama vaikutti tarpeeksi oudolta yhdistelmalta ja haasviitti oli sangen kohtuullisesti hinnoiteltu, joten ei muuta kun kamat levalleen. Hauskaa on se, etta nykyaan Laura viihtyisi parhaiten teltassa ja itse nukun ihan mielellaan sisalla. Ennen matkaa tilanne oli jotakuinkin toisinpain.
Seuraavana paivana lahdimme kiertelemaan kylille tarkoituksena koluta pyorakorjaamo, valokuvamuseo, kasityo/koruliike ja fillarimuseo. Koruliike oli kiinni ja valokuvamuseo remontissa, on varmasti vaikea kuvitella kumpaa osapuolta harmitti enemman ja kumpaa vahemman. No aluksi fillariliikkeeseen, jossa alkoi kasienhuitomisjuhlat. Olin jo aikaisempana paivana puhunut jonkun mekaanikon kanssa puhelimessa, joka puhui kohtuullista englantia. Tama henkilo on minulle vielakin taysi mysteeri. Sen sijaan asiakas liikkeessa elehti siihen suuntaan, etta han korjaa koko hoidon ja pian Lauran sijasta tandemin takapenkilla istui 10-vuotias "korjaajasedan"poika ja Laura hyppasi ukkelin auton kyytiin.
Pyoramatkaajat ovat Viron jalkeen vahentyneet radikaalisti ja tama oli kai jo jokin merkki siita ettei fillarimatkaajat ainakaan ole sedan paaasiallinen tulonlahde. Hokotys tuntuu muutenkin alkavan kiinnittaa enemman ihmetysta, varsinkin vanhusten ja nuorten keskuudessa. Vanhukset pyorittelevat paataan ja teinit huutelevat todennakoisesti jotain pilkkahuutoja, onneksi emme ymmarra niita. Fillarimuseossa ihmetytti taas se miten paljon rumemmaksi normaalit kaupunkipyorat ovat vuosikymmenien saatossa muuttuneet.Ehkapa ajan kuluessa nama modernit fillarit alkavat miellyittamaan silmaa ja paikkallisten pyoratehtaiden haviaminen ja niiden siirtyminen Taiwaniin tuntuu hyvalta muutokselta. Kehityshan on aina hyvasta vai miten se meni.
Muuten matkallaoloon alkaa pikkuhiljaa tottua ja rutiineita rikkovat lahinna makuualustan, ajopaidan seka renkaan rikkoutumiset. Leirintaalueen vieressa sattui olemaan yrttitarha, joten otamme taas pari paivaa lomaa yrttiteen merkeissa, pyykkia pestessa, aparaatteja huoltaessa ja nettiasioita hoitaessa. Sialiausta matka jatkuu pikkuteita pitkin, ehkapa Kaunasin kautta Puolaan, kun aika on siihen kypsa. Loppukaneettina voisin antaa oman suosituksen teltan valintaan. Kirkkaan oranssi teltta on varmasti helppo loytaa helikopterilla vuoristosta, mutta sen lisaksi etta se on hatatapauksessa hemmetin vaikea naamioida, houkuttelee se myos lahiseudun kaikki hyonteiset koolle. Jos et ole hyonteistutkija tai vuoristovaeltaja, ala osta kirkkaan oranssia telttaa.
-Kiittaen ja kumartaen,
-Ilpo
Vitsi teidäin reissu kuuullostaa hyvältä!
VastaaPoista